Pohjoisen alueen raviradat

Jalasjärven hevosmies elää unelmaansa – oman tamman tähtäimessä Pilvenmäki Special

Jalasjärven hevosmies elää unelmaansa – oman tamman tähtäimessä Pilvenmäki Special

Kuva: Teemu Kangas
Kuva: Teemu Kangas

Pohjoisen ravialueen kinkerit jatkuvat sunnuntaina Kaustisen Nikulassa, kun Ylivieskan klo 13 merkityksi alkavat sunnuntairavit siirtyivät rataolosuhteiden vuoksi ajettavaksi Kaustiselle. Sääennusteet povaavat haastavaa keliä, sillä koko viikonlopun ajan sadealue toisensa perään pyyhkäisee maamme yli. Huikeassa nousukiidossa ohjastava Ville Koivisto ei hypi riemusta vallitsevan tilanteen edessä.
– Kyllä kun katsoo ulos ikkunasta, niin ei hirveästi tee mieli olla hevosmies, hän heittää. Töitä on kuitenkin tehtävä, sen hän on oppinut jo kotona pienenä poikana. Isä Olavi Koivisto on tullut tutuksi menestyshevosistaan, eikä
tämä ole ainakaan vähentänyt Villen innostusta lajin pariin.
– Täytyy olla isälle tosi kiitollinen siitä, että kotona on saanut ja pitänyt tehdä töitä. Vaikka siellä on vuosien aikana ollut jos vaikka minkälaista kovaleukaakin, niin ne on vaan pitänyt ajaa ja siinä samassa on kehittynyt oma hevosmiestaito. Nyt hevosia on viisi ja isä pärjää niiden kanssa, kun itselläni on yhä enemmän tuota lainaohjastushommaa. Käyn ne kuitenkin kengittämässä ja kyllähän se valmentaminenkin on aina kiinnostanut,
mutta kun kaikkea ei voi tehdä niin lainaohjastaminen on se oma juttuni, jota haluan tehdä täysillä, Koivisto kertoo.

Toden totta, Ville Koiviston nimi on putkahtanut yhä vahvemmin esille pohjoisen ravialueen lainakuskimarkkinoilla. Hän on jo tässä vaiheessa vuotta rikkomassa viimevuotiset ennätyslukemansa niin voittojen määrässä kuin sisäänajetussa rahassakin. Viimeisin voittokiinnitys tuli viikko sitten Kaustisella, kun mies ajoi uransa isoimman yksittäisen voiton 75-lähdössä Exploding Annan rattailla. Hannu Virkkalan muistoajon ykkössija toi 7000 euron palkintoeurot. – Se oli kyllä mahtava onnistuminen! Siihen asti suurin ykkönen oli I.P. Sankarilla Porin 75- raveissa ajettu voitto vuonna 2017, Koivisto muistelee.

Kotoa saadun hevosmiesopin lisäksi jalasjärveläinen Koivisto on työskennellyt muutaman ammattilaisen alaisena.
– Tuo I.P. Sankarin ykkössija tuli niihin aikoihin, kun olin Okkolinin Teemulla töissä.
Ensimmäisen kerran olin vieraalla töissä Jokelan Nikolla, kun hän piti tallia Kurikassa. Niko on ollut kyllä iso apu ja nostattaja omalla urallani. Käyn parina päivänä viikossa kaverina ajamassa hevosia heidän nykyiselläkin
tallillaan, Koivisto juttelee. – Muita merkittäviä valmentajia oman uran nousun suhteen ovat olleet ainakin Isomaan Antti, jonka hyvillä hevosilla on saanut omaa nimeä esiin. Lisäksi Raution Pentin Clover Meadow ja Karjalaisen Teijan Boulder Predator ovat menestyshevosia, joista täytyy olla todella kiitollinen.

Yhdellä hevosella on kuitenkin erityisen suuri paikka Ville Koiviston sydämessä. Perfect Time starttaa Kaustisella sunnuntaina ja kuten tiedetään, oman hevosen starttaamisessa on aina normaalia enemmän tunnelatausta.
– Onhan se selvää, että tämä tamma on merkityksellinen, kun sen on itse löytänyt ja kerännyt porukan ympärille. Omistan siitä pienen osuuden ja valmentaja Hannele Purontakanen miehensä kanssa ovat pääomistajat, Koivisto taustoittaa Hevosmiesliiga-tallinimeä.
- Hannele jutteli syksyllä, että olisikohan missään hyvää starttihevosta myytävänä. Kävin Kriteriumin aikaan kengittämässä Perfect Timen Isotalon Hannun luona ja tykästyin hevoseen välittömästi. Tiedustelin sitten olisiko tamma myynnissä ja kaupathan siitä tehtiin.
Starttiin tulo kesti useamman kuukauden, mutta mistään suuremmista vaikeuksista ei ollut kyse.
– Sellaisia perinteisiä urheiluhevosen vaivoja, ei mitään loukkaantumista tai muuta ole taustalla. Meillä toimii tiimityö kyllä todella hyvin. Hannelella on täydellinen vastuu valmentamisesta, minä vain kengitän ja ajan kilpaa. Ei pidä muuttaa mitään, kun homma sujuu tällä tavalla hienosti, Koivisto toteaa.

Kaustisen lähdössä Perfect Time pelattaneen suureksi suosikiksi.
– Lähtöhän on ihan sopivan näköinen, mutta ykköspaikka on vähän huono. Tämä ei lähde kauhean kovaa, mutta eiköhän sieltä ulos päästä. Balanssi on vielä mietinnässä. Rautakengillä se menee joka tapauksessa. Viimeksi
Seinäjoen voitossaan sillä oli pikkuhokit, mutta nyt täytyy seurata olosuhteita ja tehdä ratkaisut sen mukaan. Voi olla, että edestä otetaan hokat pois ja takana on pikkunastat, mutta se selviää vasta ravipäivänä, Koivisto miettii.

Tammalle on kaavailtu myös suurempia tavoitteita lähitulevaisuuteen.
– Kyllä Pilvenmäki Special olisi kiinnostava kisa. Tällähän on kova luokka ja uskon, että se voisi onnistuessaan riittää pitkälle. Katsotaan sitten kelien mukaan, ajetaanko Oulun vai Forssan karsinnassa. Tähdätään nyt ensin
tuohon kisaan ja katsotaan sitten, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ville Koivisto elää tällä hetkellä unelmaansa. Innostus lajiin kuultaa puheesta ja hän osaa myös sanoittaa tämän hetken fiiliksensä.
– Täytyy sanoa, että olo on onnellinen, kun saa tehdä sitä mitä rakastaa kaikkein eniten. Ei paremmin voisi olla, Koivisto tunnelmoi.

Teksti: Eemeli Hernesaho
Kuva: Teemu Kangas